Jazzy agilityn SM-kisoissa 25./243

Käytiin Jazzyn kanssa agilityn SM-kisoissa Oulussa 14.6.2015. Vanha revähdys reidessäni rupesi vaivaamaan juuri kisaviikolla, joten oma kisakunto ei ollut kovin hyvä. Kuitenkin Jazzyn sijoitus oli 25./243!

Jazzy kävi pari viikkoa ennen kisoja röntgenissä tarkistamassa missä kunnossa jo 8,5-vuotiaan neidin kroppa on. Jazzy todettiin edelleen täysin terveeksi lonkiltaan ja lisäksi sillä todettiin täysin terveet kyynärät sekä täysin terve selkä. Ihanaa! Nyt voimme huoletta jatkaa treenaamista ja kisaamista vielä useamman vuoden.

Tässä Jazzyn SM-finaalirata. Upeat puomin ja keinun kontaktit! Juoksu-A tarvitsee vielä lisää toistoja. Yksi isompi kaarros A:n jälkeisellä hypyllä, kun Jazzy loikkasi niin korkealta ja oli siis pidemmällä kuin olin suunnitellut. Kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen rataan, vaikka normaalitilanteessa vauhtia olisi vielä vähän enemmän.

Jazzyn SM-karsintarata. Ohjaus on juuri niin jäykkää kuin miltä se tuntui. En uskaltanut juosta kunnolla reisi teipattuna.

Jazzy finaaliradalla kuvaaja Liisa Kurikkala

Jazzy finaaliradalla
kuvaaja Liisa Kurikkala

Heti finaaliradan suorituksen jälkeen Jazzy palkkasi itse itsensä syömällä nameja suoraan treenitaskusta.

Heti finaaliradan suorituksen jälkeen Jazzy palkkasi itse itsensä syömällä nameja suoraan treenitaskusta.

Finaalin jälkeen syötiin Jazzyn kanssa pehmistä

Finaalin jälkeen syötiin Jazzyn kanssa pehmistä

WP_20150614_007

Jazzyn mielestä pehmis oli niiiin hyvää!

WP_20150614_008

Namskis!

Tässä vielä kuva tytöistä matkalla Ouluun. Seurana oli parsoni Diiva.

Tässä vielä kuva tytöistä matkalla Ouluun. Seurana oli parsoni Diiva.