Pentujen reviiri on laajentunut

Pennut ovat nyt aloittaneet ulkoilun ja sään salliessa ne ulkoilevat päivittäin. Sisällä pennut pääsevät koirahuoneen lisäksi eteiseen leikkimään. Pennut liikkuvat siis nyt jo monella erilaisella alustalla: sanomalehti, pyyhe, paksu viltti, muovimatto, laminaatti, nurmikko, lautaterassi, kompostiverkko (ritilä) ja kuivauskaapin korotettu ritilä. Lisäksi niillä on jo aiemmin videoissakin näkynyt ilmalla täytetty muovinen Robur-ruokasäkki ja tasapainolauta. Alla pentujen touhuja.

Pennut tutustuvat videoilla ensimmäistä kertaa tasapainolautaan ja valkoiseen korotettuun ritilään.

Pennut leikkivät 22.9.2015 a

Pennut leikkivät 22.9.2015 b

Pennut leikkivät 22.9.2015 c

Jazzy-isoäiti ja narttu 1 tutustuvat.

Ensimmäiset ulkoilut suoritettiin ensin kaksi pentua kerrallaan (aina b&t ja musta, jotta voit videolta erottaa kumpi on kumpi) ja sitten kaikki yhdessä.

Uros1 & narttu2 21.9.2015

Uros2 & narttu1 21.9.2015

Uros3 & narttu3 21.9.2015

Pentujen ensimmäinen ulkoilu 21.9.2016

Pennuilla oma “pomppulinna”

Pennut kehittyvät huimaa vauhtia ja laajensin eilen pentuaitauksen kaksinkertaiseksi. Lisäksi pennut ovat oppineet leikkimään jo ihan kunnolla. Tässä muutama video keskiviikolta ja torstailta. Keskiviikkona pennut saivat ensimmäisen kerran tutustua “pommpulinnaan”, eli ilmalla täytettyyn Robur-säkkiin. Ensimmäisellä kerralla kiinnosti ja rapina houkutteli ja toisella kerralla siinä jo hypittiin ihan innoissaan.

Tässä ensimmäinen tutustuminen Robur-säkkiin 16.9.2015.

Tässä toinen leikkikerta “pomppulinnassa” 17.9.2015.

Pennut leikkivät 17.9.2015 A

Pennut leikkivät 17.9.2015 B

Pennut ovat jo pieniä koiria

Pennut täyttivät lauantaina kolme viikkoa ja sunnuntaina pennut saivat ensimmäiset lapsivieraat kun siskoni kävi perheineen kylässä. Pennut tykkäsivät ja lapset tykkäsivät. Kuvia löytyy pentueen omasta kuvagalleriasta. Koska pennut osaavat nyt liikkua hyvin tutkivat innoissaan ympäristöään, pääsevät ne ensimmäistä kertaa ulos heti kun on kuiva sää.

Emma 2,5v ja uros 3

Emma 2,5v ja uros 3

Tässä paljon uusia videoita.

Pentujen iltaleikit 15.9.2015 A

Pentujen iltaleikit 15.9.2015 B

Pennut leikkivät 14.9.2015 A

Pennut leikkivät 14.9.2015 B

Pennut leikkivät 14.9.2015 C

Pennut leikkivät 14.9.2015 D

Alla olevassa videossa näkyy, etteivät pennut ole ääniherkkiä.

Pennut syövät

Uusia kuvia ja videoita

Pennut ovat alkaneet syömään kiinteää ruokaa ja siitä syntyy aikamoinen sotku. Kaikki pennut näkevät jo kohtuullisesti ja hampaatkin ovat tulossa. Pennut ovat myös saaneet ensimmäisen matokuurin. Eli pennuilla on kaikki erinomaisesti. Pentujen omaan kuvagalleriaan on lisätty kuvia ja tässä alla muutama video tältä päivältä.

Pennut 11.9.2015 A

Pennut 11.9.2015 B

Pennut 11.9.2015 C

Enya & narttu1 11.9.2015

Pennut kaksi viikkoa

Pennut täyttivät eilen kaksi viikkoa ja ovat jo muuttaneet aitaukseen. Silmät ovat kaikilla auki, mutta pennut eivät vielä näe kunnolla.

6.9.2015 narttu 2

6.9.2015 narttu 2

Tässä kaksi eilen kuvaamaani videota kaksiviikkoisista pennuista, jotka opettelevat leikkimään. Se ei aina ole helppoa ;-D

Pennut 5.9.2015

5.9.2015 pennut opettelevat leikkimään: vasemmalla vähän takana uros1 (b&t), jonka kanssa menee leikkimään uros3, edessä uros2 (b&t) ja narttu1, takana oikealla narttu2 ja narttu3 (b&t) nukkuu

Narttu1 5.9.2015

5.9.2015 narttu 1 leikkii ja saa hepulin, mutta kropan koordinaatio ei ihan vielä toimi.

Pennut harjoittelevat kävelemistä

Pennut harjoittelevat jo kävelemistä ja leikkimistä. Loppuviikosta onkin aika siirtää pennut pentulaatikosta aitaukseen. Osalla pennuista on silmät jo raollaan, joten seuraavissa kuvissa pennuista näkee todennäköisesti paljon enemmän miltä oikeasti näyttävät. Pentueen omaan kuvagalleriaan on lisätty kuvia kahdeksan päivän ikäisistä pennuista.

30.8.2015 black & tan narttu

30.8.2015 black & tan narttu haukottelee